maanantai, 13. helmikuuta 2012

Päiväretki Luxoriin


Vasta päiväretki pois turismin läpitunkemasta lomapaikastamme, sai silmäni avautumaan Egyptin idealle. Maahan on tunnettu faaraoista, hieroglyfeistä, Niilistä, Kairosta, temppeleistä, sfinkseistä ja obeliskeistaan.

Tein päiväetken Luxoriin, yhteen Egyptin muinaishistorian mekoista, tutustumaan Karnakin temppeleihin ja faaraoiden ikiaikaisiin hautoihin, Kuninkaiden laaksoon. Kerttu ja isä jäivät hotellille koko pitkäksi päiväksi.

En ollut vielä koskaan ollut Kertusta niin kaukana ja niin pitkään erossa, mitä päivä otti. Kertun isä taisi olla vain mielissään- kokoaikainen auringosta, tuulesta, bakteereista ynnä muusta huolehtija, oli vähän aikaa poissa silmistä. Väitti ettei mitään hätää sillä aikaa ole, he kuulema viettävät aikaa vain mönkijäsafarilla, kameliajelulla ja lasipohjaveneretkellä ilman aurinkorasvaa...:)! Minua huvitti kun kuvittelin Kertun painamaassa menopelistä toiseen, moinen ikiliikkuja olisi ollut tuollaisesta suunnitelmasta varmasti vain mielissään..

No, mutta minun päiväni oli jännittävä aina klo 4:15 lähdöstä, paluumatkan bussin hajoamiseen pimeällä aavikolla saakka..

Oli mieletöntä tepastella tuhansia vuosia vanhojen temppelirakennelmien keskellä ja kuulla historiallisia tarinoita. Eräs 3000 vuotta vanha faaraon hauta oli löydetty vasta 1900-luvun alussa. Kammio missä ihmettelin hieroglyfikirjoituksia, oli siis ollut koskemattomana 2900 vuotta.. Käsittämättömiä tarinoita joista varmasti kuulin ja näin vain murto-osan.



Päivän antia oli myös viehättävä arabilainen matkaopas, poikkeuksellisesti nainen ja uudet suomalaistuttavuudet.

Voi vaikuttaa tylsältä kuvalta, mutta tässä kolmen faaraon haudat..
Työteliäät egyptiläiset saivat bussin lopulta korjatuksi, ja olimme takaisin hotellilla klo 23 maissa. Päivän kohokohta oli kuitenkin nähdä yöunilla oleva Kerttu ja kuulla, että heillä oli ollut "normipäivä" ;).

Ps. tämä oli aivan käsittämättömän hieno kuvauskohde ja olen tosi iloinen, että pääsin kameran kanssa heilumaan tällaisessa paikassa-ikimuistoista!


6 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa, että pääsit käymään tuolla!! Voi kunpa minäkin joskus. Noista kuvista tuli mieleen yksi Hercule Poirot-elokuva. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli toi kyllä hyvä kokemus, oikeen tollanen turistimatka. Mikähän leffa se on muistatko:)?

      Poista
    2. No nyt kun muistelen, niin se taisi olla Kuolema Niilillä. Ihan täysin en ole varma, mutta sellainen muistikuva minulla on, että tuollainen pylväikkö oli siinä muistamassani elokuvassa. Täytyy jossain vaiheessa tarkistaa, tuo Kuolema Niilillä-jakso löytyy dvd-hyllystä. :)

      Poista
    3. No varmaan on, koska Niilin lähellähän tuo on!

      Poista
    4. Laitoin sulle sähköpostiin kuvia.

      Poista
  2. Kiitti, mahtavaa salapoliisityötä! Sama paikka kyseessä siis;)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola -kerro pois!